Hyvää uuttavuotta kaikille !

Olen makeasta paikasta, vaikka itse yritän vähän rajoittaa karkinsyömistäni.Elämäni koostuu äärimmäisistä haasteista, niitä on joskus useampiakin yhtä aikaa. Nuorena poikana olin jo kiinnostunut majojen rakentamisesta ja urheilusta. Vielä vuosikymmenienkin jälkeenkin elämäni on täynnä samoja asioita. Sanonta ettei koira karvoistaan pääse taitaa pitää paikkansa kohdallani. Olen usein kuullut puolisoltani että olen on/off ihminen, vaikka en sitä itse tiedostakaan. Majojen rakentelu vaihtui asuntojen kunnostuksiin ja nuoruuden lajit vaihtuivat hiihdosta ja yleisurheilusta potkunyrkkeilyn kautta voimailulajeihin. Armeijan jälkeen alkoi nousujohteinen harjoittelu kuntosalilla, niihin aikoihin vihdissä järjestettiin ensimmäiset vahvinmieskilpailut jossa olin jaetulla ykkös sijalla. Siitä alkoi varsinainen vahvinmieslajien harjoittelu vaikka olin hyvin laiha ja pitkä 205cm ja taisin olla hieman alle 100kg muistaakseni. Muiden kilpailijoiden ollessa huomattavasti lyhyempiä ja tukevarakenteisempiä, joten lähtökohdat eivät olleet suotuisat. Silti oli kova halu kehittyä lajissa armottomalla treenaamisella joka vuosien mittaan alkoi tuottaa tulosta, varsinkin lajitekniikoihin perehtyminen toi tulosta sekä hyvä kestävyyskunto. Useana vuonna -90 luvulla suomen vahvinmieskilpailuissa palkintokorokkeella joka huipentui -95 vuoden mestaruuteen ja samana vuonna maailmavahvinmies 3 sija. Selkäni oli jo vaivannut tuolloin muutaman vuoden satunnaisesti, mutta äityi niin pahaksi etten pystynyt enää lajia jatkamaan. Jo paria vuotta aikaisemmin invaliidisäätiön lääkärit harkitsivat selkäni leikkausta mutta ehdottivat että jos normaalielämässä tulisin vielä jonkin aikaa toimeen ilman leikkausta niin hyvä, koska leikkauksesta ei ollut varmuutta että meneekö vain huonommaksi. Jälkiviisaana voin sanoa että se oli oikea päätös. Vieläkään en ole ollut leikkauspöydällä selkäni takia, vaikka kivut on ollut kokoajan mukanani joskus pahempina välillä vähän parempana. Jäi iso tyhjä aukko elämääni, jollain se oli täytettävä heitin kiekkoa, nyrkkeilin mutta mikään ei sopinut selälleni siinä vaiheessa kun treenit alkoi kovenemaan niin selkä aina petti. Se oli pakko hyväksyä vaikka ei olisi halunnut. Siis lisäsin työntekoa päivät kunnostin asuntoja ja yöt olin pokena karkkila, nummela, helsinki. urheilut jäi moneksi vuodeksi,kunnes 2007 juhlittiin kaverin synttäreitä ja siellä joku ehdotti että kuka lähtee suvi-illan puolimaratonille? Se hetki muutti elämäni taas kerran, lähes jokaisella nousi käsi että mukana ollaan. kenelläkään ei ollut juoksutaustaa ja aikaa oli reilu 2kk h-hetkeen. Taas alkoi armoton treenaaminen huonoista lähtökohdista, monen vuoden harjoittelemattomuus näkyi ja tuntui heti ekasta lenkistä lähtien painoakin oli 115kg vielä. Kolme kertaa viikossa pyhäjärven ympäri täysillä 9km ei ehkä ihan oikeaoppinen lajin aloitus mutta tavoite täyttyi suvi-illassa. Läpi päästiin vaikka matkalla tuntui pahalta ja mietin että olen ihan väärässä paikassa enkä ikinä enää lähde puolimaratonille. Viikko sen jälkeen kävi jo ajatus mielessä et jos kumminkin yrittäis aikaa parantaa seuraavaan kesään mennessä aikaa joka oli nyt hieman yli 2h. Eikä selässä pahempia kipuja kuin ennenkään. niin sitä sitten kierrettiin muutamia vuosia hölkkäkisoja ja muutamia maratooneja. Kunnes kaverini(pekka castello) sai vuosien houkuttelun jälkeen minutkin lähtemään triathlon kisoihin mukaan. Lähtökohdat ei ollut yhtään paremmat tähänkän kestävyyslajien kuninkuuslajiin täydenmatkan triathloniin. Toki liikkeelle tuli lähdettyä onneksi sprintti,pika,perus,puolikas ja nyt tähtäimessä on 1.8.2015 lahden täydenmatkan(uinti 3,8km pyörä 180km juoksu 42,2km) ikäsarjojen sm-triathlon. Takana on jo kolme kuukautta harjoittelua sitä silmälläpitäen että olen elämäni parhaassa kunnossa lahdessa. Seuraavissa bloggauksissa tulen keskittymään enemmän juuri siihen mitä teen tänä aikana kohti suurta unelmaa taas kerran niistä lähtökohdista jotka vaatii paljon uskoa ja uurastusta,hikeä ja kyyneleitä. Kiitos ja kumarrus.